Osa lapsista ja aikuisista on viettänyt talvilomia ja osa sairastellut. Tuntuukin, että monena päivänä meillä on täällä ollut paljon vähemmän porukkaa kuin tavallisesti. Melkein päivittäin olemme yhdistelleet joko lapsia tai aikuisia tai molempia. Lapset tuntuvatkin olevan innoissaan, kun pääsevät välillä leikkimään uusien kavereitten kanssa ja aikuisetkin pääsevät uudistamaan ideoitaan, kun työkaverit välillä vähän vaihtuvat.
Pellavien lapset olivat yhtenä päivänä Siljan kanssa leipomassa.
Herkulliset tuoksut tuntuivat täyttävän koko talon!
Lupinerna -ryhmästä kuului yhtenä päivänä musiikkia ja kun kurkkasin ovelta, käynnissä oli musiikkimaalaus pienissä ryhmissä. Upeita värejä!
Musiikkia kuului myös talon toisesta päästä, kun Vaapukoiden ja Villakoiden lapset viettivät yhdessä Kalevalan päivää laululeikkien myötä. Eteisaulaan mahtui juuri ja juuri lasten ja aikuisten muodostama iso piiri!
Touhua, toimintaa ja leikkiä siis riittää koko talossa!
Mukavaa maaliskuuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti