Kartanonkosken päiväkodin blogi kokoaa yhteen koko talon yhteiset kuulumiset sekä jokaisen ryhmän oman terveiset.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Syksy on edennyt lämpimissä tunnelmissa jo lokakuulle ja tällä viikolla osa porukasta onkin nauttimassa syyslomasta. Viime viikkojen aikana on ryhmissä ehditty aloittaa Taikareppu-teemaa ja kaikkea muutakin.
Suositut LiMu-hetket eli Liikunta ja Musiikki alkoivat syyskuussa ja tarkoitus on jatkaa niitä kerran kuussa. LiMu-hetkillä järjestetään pihalla erilaisia ulkoleikkejä kaikille lapsille, välillä musiikin mukaan ja välillä ilman. Syksyyn liittyvä teema olikin erilaisten kasvisten ja juuresten kuvien etsiminen pihalta. Kyllä oli vilskettä, kun pihalla juoksentelivat lapset edes takaisin.

Lupinerna-ryhmässä tartuttiin lasten aloitteeseen ja rakennettiin itse tehdyille siileille koteja. Leikit sujuivat siilien kanssa loistavasti ja lasten mielikuvitus pääsi valloilleen.

Pääsin seuraamaan eräänä päivänä Esikoitten jumppahetkeä ja siellä päästiin Avaruus-teeman mukaisesti loikkimaan planeetoilta toiselle ja se vaatikin todella tarkkuutta.

Pian on taas suosittujen Koko talo leikkii -päivien vuoro ja tällä kertaa lasten kokous sai päättää, millaisia leikkejä järjestetään. Kokous järjestettiin aikuisten Kahvilassa.
Auringonkukkakerhon Kaisa oli puheenjohtajana ja jokaisesta ryhmästä oli lapsista kaksi edustajaa paikalla. Loistava esimerkki lasten osallisuudesta ja tilaisuudesta vaikuttaa!

Jokaisen ryhmän lapset olivat saaneet piirtää toiveleikkejään ja ryhmän edustajat esittelivät niitä muille. Tässä Pähkämöiden Emil kertoo, mitä kaverit ovat toivoneet. 
Ehdotuksia tuli paljon aina  kauppa- ja kotileikeistä sirkuskeen, metsän rakentamiseen tai ruotsin opiskeluun. Ei puutu siis mielikuvitusta meidän lapsilta.

Lopuksi kaikki piirustukset laitettiin seinille ja ryhmiteltiin samantapaiset leikit yhteen. Lapset saivat sitten äänestää näistä juuri ne leikit, joita lokakuun lopulla Koko talo leikkii -päivissä leikitään.
Suosituimmat ja toteutukseen menevät olivat: jumpparata, nukketeatteri, prinsessa-leikki, autoleikki ja metsä-/mökkileikki Akvaarioon.
Mietittiin vielä, että pitäisiköhän se ruotsin opiskelu yhdistää vaikka kauppaleikkiin!

Tällaista tällä kertaa.
Mukavia syyspäiviä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti