on tuonut tullessaan auringonpaistetta ja näyttää siltä, että lumet häviävät ihan silmissä. Pihalla onkin tehty edelleen puhdistustöitä lumitraktorin aiheuttaman öljyvahingon takia. Ympäristökeskus on koko ajan ollut mukana tarkkailemassa tilannetta.
Tällä hetkellä aletaan olla voiton puolella, mutta edelleen töitä tehdään.
Lapsiryhmissä toimintaa riittää sisälläkin laidasta laitaan ja sainkin käydä tällä viikolla seurailemassa Luinerna/Lupiinien ryhmän Laboratoriokokeita. Upeaa! Lapset selittivät ihan innoissaan sitä, miten öljy erottuu vedestä tai miten rusinahissi toimii! Käykääpä katsomassa ryhmän omilta sivuilta!
Kaupungin johdon asukasfoorumi Tikkurilassa 26.4.2018 klo 18-20
Vantaan kaupungin asukasfoorumi järjestetään tänä keväänä Tikkurilassa. Kyseessä on tuoreen kaupunginjohtajan Ritva Viljasen ensimmäinen asukasfoorumi Vantaalla. Tervetuloa keskustelemaan Tikkurilan lukioon!
Asukasfoorumit ovat tilaisuuksia, joissa vantaalaiset voivat tavata kaupungin johtoa ja kertoa päättäjille toiveitaan. Tilaisuudessa esitellään kaupungin ajankohtaisia asioita ja pohditaan yhdessä tulevaisuudennäkymiä.
Paikalla ovat kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtajat sekä eri toimialojen viranhaltijoita ja poliitikkoja vastaamassa asukkaiden kysymyksiin. Asukasfoorumi on alueellisuudestaan huolimatta tarkoitettu kaikille vantaalaisille: asukasfoorumiin voi osallistua niin asukas kuin muuten alueella liikkuva tai työskenteleväkin. Kahvitarjoilu lukion ruokalassa klo 17.30 alkaen.
Asukasfoorumia voi seurata ja keskusteluun osallistua myös Vantaa-kanavan livestriimauslähetyksen kautta.
Kaupungin johdon asukasfoorumi Tikkurilassa
torstaina 26.4.2018 klo 18-20
Tikkurilan lukion auditorio
Valkoisenlähteentie 53, 01370 Vantaa
www.vantaakanava.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti