Meillä leikitään!
Joskus vieläkin kuulee sanottavan, että oletteko te vain leikkineet koko päivän. Ja siihen meillä usein vastataan, että kyllä, me olemme leikkineet koko päivän. Leikki on lapsen tapa tarkastella maailmaa, kerrata oppimaansa ja näkemäänsä. Leikissä lapsi pääsee harjoittelemaan monia taitoja vähän kuin huomaamattaan. Uusi Varhaiskasvatussuunnitelmakin korostaa leikin merkitystä melkein joka kohdassa.
Meillä käytetään erilaisia leikkitauluja leikkien valintaan ja tässä Auringonkukka-kerholaisten innovaatio Suomi 100 -hengessä.
Missä päin Suomea on tänään askartelupiste? Tai missä leikitään eläimilllä?
Suomi tulee tutuksi kuin vahingossa!
Viime viikkoisen Näin ennen elettiin -teema on tainnut olla mielessä näillä maatilan rakentajilla.
Legot ja duplot ovat kestosuosikkeja ja siinä samassa kun rakennetaan, kehittyy ajattelu ja mielikuvitus, kieli ja puhe, avaruudellinen hahmottamiskyky, sormien hienomotoriikka ja usein porukassa rakennellessa myös sosiaaliset taidot.
Pienestä pitäen harjoitellaan myös kampausten tekoa.
Kampaamoleikissä tulee harjoiteltua vuorovaikutustaitoja, hienomotoriikkaa ja esteettistä silmää. Asiakkaan roolissa kehittyy myös pitkäjänteisyys ja saa kokemuksen hemmoteltavana olosta.
Kyllä meillä vaan leikitään edelleen joka päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti