ainakin säiden perusteella on näyttänyt siltä tällä viikolla. Lapsille on saatu levitellä aurinkorasvaa ja shortseilla ja aurinkolaseilla on vielä ollut käyttöä. Ja näyttipä siltä, että osa porukasta on vielä lomaillutkin tällä viikolla, sen verran hiljaista meillä on ollut.
REMONTTI LOPPUSUORALLA
Eskari alkoi torstaina ja samoin koulu, joten rakennus alkaa taas pikku hiljaa heräillä vauhtiin. Eskaritilan remonttikin valmistuu maanantaihin mennessä, joten se tietää meille ensi viikolla muuttohommia. Ihanaa, että sisäilmaongelmaa on alettu ratkoa urakalla ja heinäkuussa meillä on lattioita uusittu osassa taloa. Toivottavasti saamme vielä syksyn aikana myös Vaapukoiden lattian uusittua.
POLKUPYÖRÄT
Pihalla on vilinää pitkin päivää ja pyytäisimmekin teitä, että jättäisitte lasten polkupyörät portin ulkopuolelle telineeseen. Iltapäivisin aiheutuu vaaratilanteita, kun monia lapsia haetaan samaan aikaan ja osa lähtee pyörällä vauhdikkaasti liikkeelle ennen kuin aikuiset edes huomaavat.
Yritetään ennaltaehkäistä onnettomuuksia yhdessä!
UUSI KAUSI
Mielenkiinnolla ja innolla aloittelemme siis uutta kautta, toivotamme vanhat ja uudet lapset ja aikuiset tervetulleeksi Kartanonkoskelle ja luotamme, että yhteistyö välilämme sujuu yhtä loistavasti kuin tähänkin asti. Antakaa palautetta meille kaikista asioista, vain siten voimme kehittää toimintaamme - muuttaa toimimattomia käytäntöjä ja jatkaa hvyäksi koettuja.
Tästä käynnistyy SUURI SEIKKAILU, joka on tämän vuoden teemamme, mutta siitä lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti